Yksin nautinto ja itsetyydytys – miten tutustua omaan kehoon
Itsetyydytyksessä on minusta yksi erityisen kiva puoli: yksin ei tarvitse miettiä, mitä toinen haluaa tai miltä oma tekeminen näyttää. Voi ihan rauhassa keskittyä siihen, mikä tuntuu hyvältä.
Eikä sitä tarvitse tietää valmiiksi. Jos itsetyydytys on sinulle uusi asia tai olet tehnyt sen aina samalla tavalla, kokeiltavaa voi olla paljonkin. Käsi voi liikkua vähän eri kohdassa, kosketus voi olla kevyempää tai napakampaa tai mukaan voi ottaa liukuvoidetta tai seksilelun. Jos jokin ei tunnu hyvältä, sitä ei tarvitse jatkaa. Jos taas löytyy kohta, jossa tekee mieli viipyä, viivy siinä.
Orgasmiakaan ei tarvitse ottaa tavoitteeksi joka kerta. Joskus sitä nimenomaan haluaa ja tietää jo tarkalleen, miten sinne pääsee. Toisella kertaa voi tehdä mieli vain koskettaa itseään hetken ilman sen kummempaa päämäärää.
Ja välillä itsetyydytys ei kiinnosta ollenkaan. Minusta siitäkin puhutaan yllättävän vähän. Halu voi tulla kausissa: joskus seksiä tulee ajateltua vähän väliä ja joskus koko asia saa olla rauhassa viikkoja. Itsetyydytyksessä ei tarvitse yrittää päästä mihinkään “normaaliin” määrään.
Miten itsetyydytyksen voi aloittaa?
Jos et ole juuri tyydyttänyt itseäsi, mistä ihmeestä voisit tietää valmiiksi, mistä pidät? Et mistään. Sen takia alussa saa ihan vain kokeilla.
Eikä tarvitse aloittaa suoraan sukuelimistä. Jos vaikka reisien, vatsan, rintojen tai pakaroiden koskettaminen tuntuu hyvältä, viivy siinä. Jos taas tiedät jo haluavasi koskettaa sukuelimiä, mitään pakollista alkulämmittelyä ei ole.
Vulvan alueella voi kokeilla kosketusta häpyhuulilta klitoriksen ympärille ja tunnustella, missä kohtaa kosketus alkaa tuntua erityisen hyvältä. Klitorista ei tarvitse hangata suoraan. Joillekin suora kosketus on ihana, toiselle aivan liian voimakas. Sormea voi liikuttaa hitaasti, tehdä pientä ympyrää tai pitää sen lähes paikallaan ja lisätä hieman painetta.
Peniksen kanssa voi yhtä lailla kokeilla, tuntuuko paremmalta koko käden ote vai kevyempi kosketus sormilla. Käden paikkaa, otetta ja nopeutta voi vaihtaa. Myös terska, kivekset ja väliliha voivat olla herkkiä kosketukselle.
Jos jokin tuntuu hyvältä, jatka. Tätä kannattaa oikeasti kokeilla, sillä helposti käy niin, että juuri hyvän kohdan löydyttyä alkaa tehdä jotain aivan muuta. Jos taas jokin ei tunnu hyvältä, lopeta tai vaihda tapaa. Liukuvoide on hyvä ottaa mukaan, jos iho alkaa hangata tai käden haluaa liikkuvan helpommin.
Sisäistä stimulaatiota voi kokeilla, jos se kiinnostaa, mutta se ei ole mikään itsetyydytyksen seuraava vaihe. Moni ei kaipaa sitä lainkaan. Jos haluat kokeilla anaalialuetta, liukuvoidetta tarvitaan reilusti ja seksilelussa pitää olla leveä kanta, jotta se ei pääse luiskahtamaan kokonaan sisään.
Ensimmäisellä kerralla voi löytyä jotain ihanaa. Tai sitten ei löydy. Sekin on ihan mahdollinen lopputulos. Ensi kerralla voi tehdä eri tavalla.
Tarvitseeko itsetyydytyksessä saada orgasmi?
Ei tarvitse. Itsetyydytys ja orgasmi kulkevat usein puheessa käsi kädessä, joten helposti tulee ajatus, että homma jäi jotenkin kesken, jos orgasmia ei tullut. Mutta miksi jäisi? Jos kosketus tuntui hyvältä ja nautit siitä, se oli nautintoa ihan sellaisenaan.
Joskus orgasmi tulee nopeasti, joskus siihen menee kauan ja joskus sitä ei tule ollenkaan. Oma kehokaan ei reagoi joka kerta samalla tavalla. Se, mikä viimeksi vei orgasmiin muutamassa minuutissa, saattaa toisella kertaa tuntua ihan mukavalta mutta ei sen kummemmalta. Orgasmin saamiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi väsymys, stressi, kiihottumisen määrä ja jotkin lääkkeet.
Orgasmin yrittäminen väkisin voi myös pilata muuten hyvän hetken. Sen huomaa helposti siinä vaiheessa, kun koskettamisen sijaan alkaa miettiä, miksei mitään tapahdu tai kuinka kauan tässä oikein menee. Jos huomaat tekeväsi näin, orgasmin voi ihan hyvin jättää sikseen. Voit jatkaa, jos kosketus edelleen tuntuu hyvältä, vaihtaa tekemistä tai lopettaa siihen.
Toisaalta orgasmia saa tietenkin myös tavoitella. Jos tiedät jo, mikä sinulla toimii, voit tehdä juuri sitä. Ja kun orgasmi alkaa olla lähellä, toimivaa kosketusta ei yleensä kannata vaihtaa vain vaihtamisen vuoksi. Monelle tasainen rytmi toimii paremmin kuin se, että kosketusta alkaa siinä vaiheessa nopeuttaa tai muuttaa.
Entä jos itsetyydytys ei tunnu oikein miltään?
Joskus tekee mieli tyydyttää itseään, mutta kosketus tuntuu lähinnä kosketukselta. Ei pahalta, mutta ei erityisen hyvältäkään. Silloin ensimmäinen ajatus saattaa olla, että pitäisi tehdä jotain eri tavalla tai käyttää voimakkaampaa stimulaatiota. Aina siitä ei kuitenkaan ole kyse.
Kiihottuminen vaikuttaa paljon siihen, miltä kosketus tuntuu. Jos aloitat ilman, että olet erityisen kiihottunut, sukuelinten koskettaminen voi aluksi olla aika yhdentekevää. Silloin voi antaa itselleen enemmän aikaa, ajatella jotain kiihottavaa, lukea tai katsoa eroottista sisältöä tai koskettaa ensin muualta. Ja jos mikään näistä ei huvita, ei tarvitse yrittää saada itseään väkisin tunnelmaan.
Joskus kyse on ihan käytännön asiasta. Liian kuiva kosketus voi tuntua hankaavalta, liian kevyt ei tunnu juuri miltään ja liian voimakas voi muuttua nopeasti epämiellyttäväksi. Kokeile silloin eri painetta tai liukuvoidetta. Jos käytät seksilelua, voimakkaampi asetus ei sekään ole automaattisesti parempi. Esimerkiksi vibraattorin kanssa matalampi värinä tai lelun pitäminen hieman sivussa herkimmästä kohdasta voi tuntua paljon paremmalta.
Myös päivä vaikuttaa. Väsyneenä, stressaantuneena tai ajatusten pyöriessä muualla keho ei välttämättä lähde mukaan samalla tavalla kuin toisella kertaa. Jos tänään ei tunnu miltään, sen voi jättää siihen. Itsetyydytyksestä ei tarvitse tehdä tehtävää, joka pitää viedä loppuun.
Jos tunto sukuelinten alueella sen sijaan muuttuu selvästi aiemmasta, katoaa pitkäksi aikaa tai siihen liittyy kipua tai muita uusia oireita, kyse on eri asiasta kuin tavallisesta vaihtelusta. Silloin asia kannattaa ottaa puheeksi terveydenhuollossa.
Käsillä vai seksilelulla?
Omat kädet voivat olla itsetyydytyksessä ihan tarpeeksi. Niillä on helppo vaihdella kosketusta lennosta: välillä kevyemmin, välillä napakammin ja välillä vain pitää kättä paikallaan. Jos jokin kohta tuntuu erityisen hyvältä, sormi löytää siihen myös aika tarkasti takaisin.
Seksilelulla saa sitten mukaan tuntemuksia, joita omilla käsillä ei oikein pysty tekemään. Vibraattorin värinä on tästä ehkä ilmeisin esimerkki. Penikselle tarkoitettu masturbaattori tuntuu erilaiselta kuin käsi, ja dildolla voi kokeilla sisäistä stimulaatiota ilman, että käden tarvitsee olla hankalassa asennossa.
Uuden lelun kanssa voi mennä hetki ennen kuin löytyy hyvä tapa käyttää sitä. Vibraattoria saattaa ensin painaa liian kovaa tai huomata, että värinä tuntuu paremmalta vähän sivummalla kuin suoraan herkimmässä kohdassa. Dildon kanssa taas asento ja liikkeen suunta voivat vaikuttaa enemmän kuin se, kuinka nopeasti lelua liikuttaa. Lelun kaikkia tehoja tai ominaisuuksia ei siis tarvitse saada käyttöön ensimmäisellä kerralla.
Eikä käsiä tarvitse unohtaa siksi, että mukana on lelu. Dildon kanssa voi koskettaa samalla klitorista, masturbaattorin kanssa muita herkkiä kohtia ja vibraattoria voi välillä käyttää ja välillä laskea pois. Itsetyydytyksessä ei tarvitse päättää, että tänään käytetään yhtä välinettä ja sillä mennään loppuun asti.
Jos olet aina pärjännyt hyvin ilman seksileluja, niitä ei tarvitse hankkia. Mutta jos joskus tulee mieleen, että miltähän tuollainen tuntuisi, se on jo aivan riittävä syy kokeilla.
Tarvitaanko itsetyydytyksessä liukuvoidetta?
Ei välttämättä, mutta liukuvoidetta kannattaa kokeilla ainakin kerran. Ero voi olla aika iso. Sormet liikkuvat iholla paljon helpommin, ja kosketus voi tuntua aivan erilaiselta kuin ilman liukuvoidetta.
Penistä hyväillessä liukuvoide tekee käden liikkeestä pehmeämmän ja vähentää hankausta. Myös vulvan alueella sitä voi käyttää klitoriksen ja häpyhuulten kosketteluun, vaikka keho olisi jo kiihottunut ja emätin kostunut. Jos sormi ei liiku iholla niin mukavasti kuin haluaisit, kokeile lisätä vähän liukuvoidetta.
Seksilelujen kanssa liukuvoide on usein hyvä pari. Dildo tai muu sisään vietävä lelu liukuu helpommin, ja masturbaattorin kanssa liukuvoide vaikuttaa aika olennaisesti siihen, miltä lelu tuntuu käytössä. Silikonisen seksilelun kanssa vesipohjainen liukuvoide on varma valinta, eikä tarvitse miettiä, sopivatko materiaalit yhteen.
Anaalissa liukuvoidetta tarvitaan aina, koska peräsuoli ei tuota omaa liukastetta. Tässä kohtaa sitä saa käyttää ihan reilusti. Jos kesken kaiken alkaa tuntua kuivalta tai liike ei enää suju mukavasti, lisää liukuvoidetta ennen kuin jatkat.
Liukuvoiteen määrääkään ei tarvitse arvailla kovin tarkasti. Aloita pienellä määrällä ja lisää, jos kaipaat enemmän liukkautta. Jos sitä tuli liikaa, sekään ei ole kummoinen katastrofi. Seuraavalla kerralla tiedät laittaa vähän vähemmän.
Voiko itsetyydyttää liikaa?
Mitään oikeaa määrää ei ole. Joku tyydyttää itseään lähes päivittäin, toinen silloin tällöin ja joku ei juuri koskaan. Pelkkä kertojen määrä ei vielä kerro siitä, onko itsetyydytyksestä tullut ongelma.
Joskus innostus voi myös tulla kausissa. Uusi seksilelu saattaa päätyä käyttöön monta iltaa peräkkäin, tai seksuaalinen halu voi muuten olla tavallista voimakkaampi. Toisessa elämäntilanteessa itsetyydytys ei käy mielessä viikkoihin. Molemmat mahtuvat ihan tavalliseen seksuaalisuuteen.
Keho kyllä saattaa ilmoittaa, jos sama alue on saanut paljon kosketusta lyhyessä ajassa. Iho voi olla arka tai klitoris tai penis tavallista herkempi heti orgasmin jälkeen. Silloin ei tarvitse huolestua siitä, että olisi tyydyttänyt itseään “liikaa”, vaan antaa alueen rauhoittua ja jatkaa myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Eri asia on, jos itsetyydytys alkaa viedä aikaa asioilta, jotka itse haluaisit tehdä, tai huomaat toistuvasti jatkavasi sitä silloinkin, kun et oikeastaan enää halua. Sama koskee tilannetta, jossa siitä seuraa kipua tai iho menee jatkuvasti rikki. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on kyse, eikä vain yrittää määritellä sopivaa viikoittaista kertamäärää.
Entä jos käyttää aina samaa tapaa?
Jos olet löytänyt tavan, jolla saat orgasmin helposti, sitä ei tarvitse alkaa muuttaa vain vaihtelun vuoksi. Sama asento, sama käsi, sama vibraattorin asetus tai sama liike saa toimia vaikka vuodesta toiseen. Itsetyydytyksessä ei jaeta lisäpisteitä luovuudesta.
Joskus oma tuttu tapa voi kuitenkin olla niin tarkka, että orgasmin saaminen onnistuu käytännössä vain sillä. Sen voi huomata esimerkiksi kumppanin kanssa, jos toisen kosketus tuntuu hyvältä mutta ei vie lähellekään orgasmia. Tai uuden seksilelun kanssa, kun oma keho tuntuu kaipaavan juuri sitä tuttua liikettä.
Jos tämä ei haittaa sinua, sille ei tarvitse tehdä mitään. Jos taas haluaisit nauttia useammalla tavalla, tuttua tapaa voi vähän varioida. Ei kaikkea kerralla, vaan vaikka vaihtamalla asentoa, käyttämällä välillä toista kättä tai muuttamalla kosketusta hieman. Tutun tavan voi ottaa takaisin heti, jos kokeilu ei tunnu hyvältä.
Voiko itsetyydytys vaikuttaa seksiin kumppanin kanssa?
Jos tiedät jo, millainen kosketus toimii sinulla, sitä on helpompi pyytää myös kumppanilta. Eikä kaikkea tarvitse osata selittää sanoin. Voit ohjata kumppanin kättä, näyttää itse tai koskettaa itseäsi samalla, kun harrastatte seksiä.
Kumppanin käsi tuntuu silti erilaiselta kuin oma. Hän saattaa painaa vähän eri kohdasta, käyttää enemmän tai vähemmän voimaa tai vaihtaa rytmiä juuri silloin, kun itse olisit jatkanut samalla tavalla. Jos haluat hänen jatkavan juuri noin, se kannattaa sanoa. Jos taas kaipaat jotain muuta, käden siirtäminen oikeaan kohtaan voi olla paljon helpompaa kuin yrittää keksiä täydellistä sanallista ohjetta kesken seksin.
Jos saat orgasmin yksin helposti mutta kumppanin kanssa et, olet kaukana ainoasta. Yksin voit tehdä juuri sitä, mikä toimii, juuri niin pitkään kuin haluat. Kumppanin kanssa mieleen voi lisäksi hiipiä kaikenlaista: kestääkö tässä liian kauan, odottaako toinen minun tulevan tai pitäisikö minun jo olla lähempänä orgasmia. Siinä vaiheessa huomio onkin helposti aivan muualla kuin siinä, miltä kosketus tuntuu.
Omaa tuttua tapaa ei tarvitse jättää makuuhuoneen oven ulkopuolelle. Jos kosketat yleensä itse klitorista, voit tehdä niin myös kumppanin kanssa. Vibraattorin voi ottaa mukaan, jos se kuuluu omaan itsetyydytykseen, ja sama pätee muihinkin tapoihin, joista pidät. Yhteisen seksin aikana ei ole mitään sääntöä siitä, että kaiken nautinnon pitäisi tulla kumppanin käsistä.
Entä jos itsetyydytys hävettää?
Itsetyydytyksestä voi olla vaikea puhua, vaikka sitä tekisi itse aivan mielellään. Jo pelkkä ajatus siitä, että joku saisi tietää, voi nolottaa. Toiselle taas häpeä tulee mukaan jo yksin ollessa: tekee mieli koskettaa itseään, mutta samalla päässä pyörii ajatus siitä, ettei niin ehkä pitäisi tehdä.
Tällaiset ajatukset eivät yleensä ilmesty tyhjästä. Jos seksuaalisuudesta on kotona vaiettu, itsetyydytyksestä on puhuttu likaisena tai vääränä asiana tai siihen on liittynyt uskonnollisia tai kulttuurisia kieltoja, vanhat viestit voivat pysyä mukana pitkälle aikuisuuteen. Järjellä voi tietää, ettei itsetyydytyksessä ole mitään väärää, ja silti se voi tuntua hankalalta.
Häpeää ei tarvitse yrittää ratkaista sillä, että pakottaa itsensä olemaan rohkeampi. Jos esimerkiksi seksilelun ostaminen tuntuu vielä liian isolta asialta, sen voi jättää myöhemmäksi. Jos alastomuus tuntuu epämukavalta, itseään voi koskettaa vaikka peiton alla tai vaatteet osittain päällä. Yksin ollessa ei ole ketään, jolle pitäisi näyttää tietynlaiselta tai tehdä asioita tietyllä tavalla.
Joskus häpeä helpottaa ihan sillä, että asiasta tulee vähitellen arkisempi. Seksuaalisuudesta voi lukea asiallista tietoa, omia ajatuksia voi vähän kyseenalaistaa ja itsetyydytykselle voi antaa tilaa silloin, kun itse haluaa. Jos mieleen nousee “tämä on väärin”, voi myös pysähtyä miettimään, onko ajatus oikeasti oma vai onko se tarttunut mukaan jostain aiemmasta elämänvaiheesta.
Jos häpeä on niin voimakasta, että se estää nauttimasta omasta seksuaalisuudesta tai aiheuttaa paljon ahdistusta, siitä voi puhua seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin kanssa. Kaikkea ei tarvitse ensin saada itse selvitettyä ennen kuin asiasta voi puhua ääneen.
Pitääkö seksilelut puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen?
Jos käytät seksilelua itsetyydytyksessä, se kannattaa puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen. Leluun jää käytössä liukuvoidetta, kehon eritteitä ja iholta irtoavaa likaa, eikä niitä ole mukava löytää lelun pinnalta seuraavalla kerralla.
Useimmille leluille lämmin vesi ja mieto, hajusteeton saippua riittävät, mutta materiaalilla ja lelun rakenteella on väliä. Vedenkestävän silikonilelun voi yleensä pestä juoksevan veden alla. Jos lelussa on moottori tai latausliitäntä eikä se ole vedenkestävä, sitä ei tietenkään kannata upottaa veteen. Valmistajan pesuohje kannattaa tarkistaa etenkin uuden lelun kohdalla.
Myös säilytyspaikka vaikuttaa yllättävän paljon siihen, missä kunnossa lelu on seuraavalla käyttökerralla. Yöpöydän laatikossa irrallaan pyörivään silikonileluun tarttuu helposti pölyä ja nukkaa. Lelun voi kuivumisen jälkeen laittaa omaan säilytyspussiin tai rasiaan. Jos pinta näyttää tai tuntuu likaiselta, pesisin lelun vielä nopeasti ennen käyttöäkin.
Anaaliin käytetty lelu pestään aina ennen kuin sitä käytetään muualla. Samaa lelua ei pidä siirtää suoraan peräaukosta emättimeen, koska samalla voi siirtyä suolistobakteereja väärään paikkaan. Jos lelua haluaa käyttää saman kerran aikana molempiin, sen päälle voi laittaa kondomin ja vaihtaa kondomin käyttökohdetta vaihdettaessa.
Lelujen puhdistamisesta ei tarvitse tehdä mitään monimutkaista rituaalia. Pesu, kunnollinen kuivaus ja puhdas säilytyspaikka hoitavat jo pitkälle.
Entä jos itsetyydytys sattuu?
Itsetyydytyksen ei kuulu sattua. Jos kosketus alkaa kirvellä, hangata tai muuten tuntua pahalta, pysähdy. Iho voi olla kuiva, kosketus liian voimakasta tai sama kohta yksinkertaisesti jo arka. Lisää liukuvoidetta, kokeile kevyemmin tai anna alueen olla rauhassa.
Seksilelun kanssa kipua ei kannata ohittaa sillä ajatuksella, että kehon pitäisi vain tottua. Jos dildo tai muu sisään vietävä lelu tuntuu liian suurelta, vaihda pienempään tai jätä se pois. Lelun ei myöskään tarvitse mennä kokonaan sisään. Jos jokin syvyys tai liikkeen suunta sattuu, älä jatka siihen suuntaan.
Anaalissa liukuvoidetta tarvitaan reilusti ja etenemiseen kannattaa käyttää aikaa. Jos sattuu, pysähdy siihen. Puuduttavaa voidetta ei pidä käyttää kivun peittämiseen, koska silloin et tunne kunnolla, jos kudokseen kohdistuu liikaa painetta tai venytystä.
Jos emättimeen vieminen sattuu kerta toisensa jälkeen, vulvan koskettelu kirvelee tai kipua tulee myös muulloin, asia kannattaa ottaa puheeksi terveydenhuollossa. Samoin tekisin, jos aiemmin hyvältä tuntunut kosketus alkaa yhtäkkiä sattua eikä syy ole selvä. Verenvuoto, haavaumat tai muut uudet oireet ovat myös syy selvittää asia.
Pitääkö itsetyydytyksestä kertoa kumppanille?
Ei tarvitse. Itsetyydytys voi olla oma yksityinen asia myös parisuhteessa, eikä kaikkea omaan seksuaalisuuteen liittyvää tarvitse jakaa kumppanin kanssa. Joku puhuu itsetyydytyksestä hyvinkin avoimesti, toinen ei juuri lainkaan.
Jos aihe tulee puheeksi, siitä voi kuitenkin syntyä ihan kiinnostava keskustelu. Voi kertoa esimerkiksi siitä, mistä itse pitää, käyttääkö seksileluja tai millainen kosketus toimii parhaiten. Kaikkea ei tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti. Sen verran voi jakaa kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Joskus kumppanin itsetyydytys voi herättää epävarmuutta. Mieleen saattaa tulla, miksi toinen haluaa tyydyttää itseään, vaikka seksiäkin olisi tarjolla. Nämä eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Välillä tekee mieli seksiä toisen kanssa ja välillä haluaa vain hoitaa homman itse, ehkä nopeasti ennen suihkua tai rauhassa omassa sängyssä.
Jos itsetyydytys alkaa vaikuttaa yhteiseen seksiin tavalla, joka harmittaa jompaakumpaa, siitä kannattaa tietenkin puhua. Silloinkaan keskustelun ei tarvitse alkaa siitä, kuinka monta kertaa viikossa toinen tyydyttää itseään. Paljon olennaisempaa on sanoa ääneen, mikä tilanteessa tuntuu pahalta tai mitä yhteiseltä seksiltä kaipaisi.
Onko itsetyydytykseen olemassa oikeaa tekniikkaa?
Ei ole yhtä tekniikkaa, joka toimisi kaikille. Netissä tulee helposti vastaan ohjeita siitä, miten klitorista “kuuluu” koskettaa, millainen ote peniksestä pitäisi ottaa tai millä liikkeellä orgasmin saa. Niistä voi napata kokeiltavaa, mutta oma keho ei välttämättä ole lukenut samoja ohjeita.
Hyvä esimerkki on nopeus. Joku pitää hitaasta kosketuksesta pitkään ja haluaa lisätä vauhtia vasta lähellä orgasmia. Toinen käyttää alusta asti melko nopeaa liikettä eikä kaipaa siihen mitään muutosta. Sama pätee paineeseen. Kevyt hipaisu voi tuntua yhdestä ihanalta ja toisesta lähinnä kutittavalta.
Myös asennolla on väliä. Itsetyydytys voi tuntua erilaiselta selällään, vatsallaan, kyljellään tai istuen. Jotkut puristavat reisiä yhteen, toiset haluavat pitää jalat erillään. Jos olet aina tehnyt kaiken samassa asennossa, joskus ihan vaan asennon vaihtaminen voi tuoda mukaan uudenlaisen tunteen.
Eikä käden tai seksilelun tarvitse tehdä kaikkea. Lantiota voi liikuttaa kosketusta vasten, reisien lihaksia jännittää tai vartaloa painaa tyynyä vasten. Jos huomaat tekeväsi jotain tällaista luonnostaan, anna mennä. Itsetyydytyksen ei tarvitse näyttää miltään tietyltä.
Voiko itsetyydytyksessä käyttää pornoa tai fantasioita?
Voi, jos ne tuntuvat itsestä hyvältä. Joku kiihottuu kuvista tai videoista, toinen eroottisista tarinoista ja kolmas huomaa mielikuvituksen toimivan paremmin kuin mikään valmis sisältö. Mitään niistä ei tarvita itsetyydytykseen, mutta niitä saa käyttää.
Fantasioissa on se hauska puoli, ettei niiden tarvitse olla asioita, joita haluaisit oikeasti tehdä. Mielessä voi kiihottaa tilanne, ihminen tai asetelma, johon et tosielämässä lähtisi ollenkaan. Fantasia saa olla fantasia. Sitä ei tarvitse perustella itselleen eikä sen perusteella tarvitse tehdä päätelmiä siitä, mitä “oikeasti” haluaa.
Pornon kanssa voi huomata, että oma maku on paljon tarkempi kuin olisi arvannut. Jokin sisältö kiihottaa, toinen jättää täysin kylmäksi ja jokin voi jopa ärsyttää.
Jos huomaat käyttäväsi pornoa lähes aina, voit joskus kokeilla myös ilman sitä ihan uteliaisuudesta. Ei siksi, että pornottomassa itsetyydytyksessä olisi jotain parempaa, vaan koska kokemus voi olla erilainen. Huomio saattaa jäädä enemmän siihen, mitä omassa kehossa tapahtuu, tai mielikuvitus lähteä aivan omille teilleen.
Ja jos fantasioita ei tule mieleen tai porno ei kiinnosta, sekään ei haittaa. Itsetyydytyksessä ei tarvitse olla päässä mitään erityistä tarinaa. Joskus pelkkä kosketus riittää.
Muuttuuko herkkyys, jos käyttää paljon vibraattoria?
Vibraattorin käytön jälkeen klitoris tai muu stimuloitu alue voi tuntua hetken tavallista herkemmältä tai hieman turtuneelta. Etenkin voimakkaan värinän jälkeen näin voi käydä. Tunne menee yleensä ohi itsestään.
Jos voimakas värinä alkaa tuntua puuduttavalta, vaihda hetkeksi matalampaan asetukseen tai pidä vibraattoria vähän eri kohdassa. Myös käsiin voi vaihtaa välillä, jos se tuntuu paremmalta.
Jos tunnottomuus ei häviä käytön jälkeen tai tuntoaistissa tapahtuu muuten selvä ja pidempään jatkuva muutos, sitä ei kannata laittaa automaattisesti vibraattorin piikkiin. Silloin asia on hyvä ottaa puheeksi terveydenhuollossa.
Usein kysytyt kysymykset itsetyydytyksestä
Voiko itsetyydyttää kuukautisten aikana?
Voi. Kuukautiset eivät estä itsetyydytystä. Jos käytät tamponia, ota se pois ennen kuin viet sormen tai seksilelun emättimeen.
Voiko itsetyydytys vaikuttaa kuukautiskiertoon?
Ei. Itsetyydytys tai seksilelujen käyttäminen ei aikaista tai myöhästytä kuukautisia.
Voiko itsetyydytys vaikuttaa hedelmällisyyteen?
Itsetyydytyksen ei ole osoitettu heikentävän hedelmällisyyttä. Myöskään usein tapahtuva siemensyöksy itsetyydytyksen yhteydessä ei tarkoita, että siittiöt jotenkin loppuisivat tai että myöhempi mahdollisuus saada lapsia heikkenisi.